Kierrättäjät ry

Kierrättäjät ry on vuonna 2019 perustettu yleishyödyllinen, kierrätykseen erikoistunut yhdistys. 

Yhdistyksemme tarkoitus on vähentää kaatopaikkajätteen määrää. Pikamuodin aiheuttama vaatetuotanto kuormittaa ympäristöämme nopeasti. Olemme siksi erikoistuneet vaatteiden kierrätykseen.

 

Pidämme huolta maapallostamme ja haluamme kierrättää mahdollisimman paljon tavoilla, jotka sopivat meidän yhdistyksen arvoille. Arvoihimme kuuluu paikallinen ja Euroopan-alueella kierrättäminen sekä yhteisöllisyyden lisääminen. Tälläinen toimintatapa ei pilaa kehitysmaiden omaa vaatetuotantoa.

 

Suomessa on paljon hylättyjä vaatteita, jotka kaipaavat kierrättäjää ja uutta käyttäjää. Pidennämme vaatteiden käyttöikää ja tällä tavalla pystymme säästämään luonnonresursseja sekä työllistämään toiminnallamme ihmisiä. 

Säästetään luonnonvaroja yhdessä!

Toiminnassamme on mukana Jyväskylän alueen muita kierrätykseen erikoistuneita yhdistyksiä. 

 

TEE EKOTEKO

Kierrätä vanhat vaatteesi. Vähennä kaatopaikkajätteen syntymistä. Käytetyn vaatteen uusiokäyttäminen on suurin ilmastoteko.

 

Vähennämme kiertoon soveltuvan tavaran joutumista kaatopaikalle, sekä vähennämme vaateteollisuuden aiheuttamaa kuormitusta. 

  • Facebook
  • Instagram

Aukioloajat

Ma - Pe  8.30 - 15.30

Noutopalvelu

Ti - Pe 9.00 - 18.00

Osoite

Viitaniementie 4 T 5

40720 Jyväskylä

kierratajat.ry@gmail.com

045 232 9444

Toiminta
2019-2020

Rohkea toiminnan kehittäminen. Vastuun kantaminen ympäristöstä ja yhdistyksestä. Työllistäminen, yhteisöllisyyden lisääminen ja auttaminen.